VANHA ÄITI

     On äidin iho ryppyinen ja

     tukka hauras takkuinen.

     Kädet viuhtoo, tyhjää haroo

     sänkyyn sidottuna ,ettei putoo.

      Ei muista onko lapsia,

      onko monta, onko omia.

 

      Se tieto unhoon on haihtunut.

       Vaan lämpöä sydän  odottaa,

      silitystä,  pientä rakkauden osoitusta.

      Tuleeko lapset tapaamaan

      omaa äitiään vanhusta?

 

      TOTUUDEN ETSIJÄ

     Totuus kulki pitkin Turuntietä,

     tuli Hämeentielle ja sieltä keskustaan.

     Hän katseli ympärilleen pökertyneenä,

     sitä vilskettä, mekastusta, melskettä.

    Totuus päätti etsiä vastausta kysymykseen:

    Uskooko kukaan enää totuutta?

   

    Edessä pörhälsi kiireinen uramies.

    Seis! Voisitko hetkisen kuunnella?

    Etsitkö sinä totuutta?

    Mies hämmästyi ja silmät pyöreinä vastas:

    En ehdi mitään sellaista ajatella.

    On kiireitä töissä ja vapaa-ajalla.

    En päätäni vaivaa mä totuudella.

   On totuudenpuhujat tylsiä tyyppejä,

    luusereita, hyypiöitä, pohjasakkaa.

    Etsi muualta totuutta, mua ei kiinnosta.

    On palaverit, projektit, suunnitelmat.

    Ne ajan minulta kaiken vievät.

   

     Totuus käänsi päätään ja vanhuksen näki.

    Tämä ylitti liikennevalot risteyksessä.

    Totuus helposti vanhuksen kiinni sai ja kysyi:

    Ehditkö vastata, niin totuus kysyi.

    Yksi kysymys on vain esittää sulle?

    Etsitkö sinä totuutta?

    Vanhus mietti ja empien vastas:

    On totuutta mulle koko elämä.

    Täällä olen, elän ja kuljeskelen.

    Tämä totuutta on varmaan vai mitäkö muuta?

    Olen elänyt,  työni tehnyt  ja perheeni elättänyt.

    Nyt vanhana kuljen vaivojen kanssa ja tuskailen

    hiljaista uupumista.

    

    Totuus kuunteli hiljaa ja pudisti päätään.

    Oli vanhus varmaankin oikeassa.

    Totuus katosi ja poistui entistä tietään

    ja sillä matkalla on hän vieläkin.